Tietoallas estää dataa hukkumasta

Ei riitä, että tietoa on olemassa. Sen täytyy olla myös käytettävissä. Ongelma vaikuttaa yksinkertaiselta, mutta sitä se ei ole. Nyky-yhteiskunnassa dataa on kerätty niin kauan ja niin paljon, että se hukuttaa satunnaisen tiedonkäsittelijän helposti alleen. Ja jos oikea tiedonkorsi datasuovasta löytyykin, on vielä huolehdittava tietosuojasta. Kuka tietoa saa käsitellä, kenelle sen saa luovuttaa? 

Useat suuret julkishallinnon organisaatiot pyrkivät tekemään tiedosta nykyistä helpommin hyödynnettävää siirtämällä sen tietoaltaaseen. Tietoaltaan määritelmä ei ole vielä vakiintunut, mutta kyse on teknisestä ympäristöstä – esimerkiksi pilvipalvelusta – joka mahdollistaa tiedon varastoinnin lisäksi myös sen tietoturvallisen käsittelyn. 

Kehittämispäällikkö Miika Leminen HUSin analytiikka- ja keinoälykehityspalvelut -yksiköstä vertaa sairaanhoitopiirin tietovarantojen ylläpitämistä kotitietokoneen kiintolevyn järjestyksessä pitämiseen. Jos kymmenistä tuhansista vuosien varrella otetuista kissakuvista tahtoo löytää juuri sen oikean, kuvien on syytä olla jaoteltuna loogisesti kansioihin esimerkiksi vuoden ja kuukauden mukaan. Lisäksi kuviin olisi ollut hyvä liittää tuoreeltaan metatiedot. Helposti kuvat kuitenkin tulee vain ladattua muistikortilta kiintolevylle talteen ja jätettyä niiden järjestely odottamaan parempaa aikaa.

–  Periaatteessa sairaanhoitopiirissä ollaan samanlaisten asioiden kanssa tekemisissä. Monimutkaisuus ja datan määrä vain on todella paljon suurempi, Leminen sanoo.

Tietoa ei ole liikaa, erillisiä tietovarastoja on

HUS perusti vuonna 2018 oman tietoaltaan sairaanhoitopiirin valtavan datamassan hyödyntämistä helpottamaan. Tietoallas mahdollistaa esimerkiksi potilastietojärjestelmien, laboratoriotietojen ja kuvantamisen datan yhdistelyn tutkimuksia ja raportointia varten.

Olennaista tietoaltaissa on se, että ne eivät ole vain tiedon varastointia varten. Se ei ole ollut ongelma tähänkään asti. Ongelmallista sen sijaan on, että tietovarastoja on liikaa. Esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri on 25 000 työntekijän jätti, joka on muodostettu aikanaan kahdesta itsenäisestä sairaanhoitopiiristä ja keskussairaalan kuntayhtymästä. Näistä historiallisista syistä HUSissa on käytössä kymmenittäin erilaisia potilastietojärjestelmiä samaa työtä tekevissä yksiköissä.

– Jos vaikka haluamme tietää, minkä verran paine- eli makuuhaavoja potilaille on syntynyt hoitojaksoilla HUSin yksiköissä, haluamme laskea pois sellaiset haavat, jotka ovat olleet olemassa jo potilaan siirtyessä meille esimerkiksi palvelutalosta, Miika Leminen selittää.

– Yhdessä järjestelmässä voi olla mahdollista merkata ruksilla, että makuuhaava on syntynyt hoitojakson aikana. Toisessa järjestelmässä pitää datasta erikseen tarkistaa, onko potilas tarkistettu HUSin yksikköön tulonsa jälkeen siltä varalta, ettei hänellä ole painehaavoja.

IT-ammattilaiset tarvitsevat terveydenhuollon osaajia

Makuuhaavaesimerkki on vain yksi monista, joita Lemisen yksikön asiantuntijoille on tullut vastaan tietoallasta rakentaessa. Usein datan perkaamisessa tarvitaan terveydenhuollon eri erikoisalojen osaajien apua.

– Pitää tuntea olosuhteet, missä aineisto on syntynyt. Pelkällä dataosaamisella ei pitkälle pötkitä, pitää tuntea myös sisältöjä hyvin.

Uusi Apotti-potilastietojärjestelmä tulee helpottamaan asiaa uuden datan osalta, mutta vanha data säilyy jatkossakin vanhojen järjestelmien tietomalleissa. Eri järjestelmissä oleva tieto on ennestäänkin ollut käytettävissä, mutta usein työläämmin ja kalliimmin kuin tietoaltaan valmistuttua. HUSin vanha raportoinnin tietovarasto vaatii lukuisia integraatioita, eli tiedon siirtämistä yhdestä järjestelmästä toiseen, ja integraatiot jatkuvaa ylläpitämistä. Ylläpito maksaa, ja lisäksi integraatiot ovat aina ylimääräinen riski palvelun toimivuudelle ja tietoturvalle.

– Tietoallas mahdollistaa ratkaisun, jossa järjestelmät integroidaan yhden kerran, eikä integraatioita tarvitse tehdä moniin eri paikkoihin.

Tietokirin allas on tarkoitettu vain tilapäiseen säilytykseen

Valtiokonttorin koordinoimaan Tietokiri- eli  julkishallinnon analysointi- ja raportointipalveluiden kehittämishankkeeseen kuuluu siihenkin tietoallas, mutta sitä ei ole suunniteltu tiedon pysyvään säilytykseen.

– Palvelumme toimintamalli noudattaa minimointiperiaatetta, eli otamme altaalle vain sen tiedon, mitä analyysitoimeksiantojen toteutus vaatii, kertoo tieto- ja kehitys -yksikön apulaisjohtaja Miikka Saarteinen Valtiokonttorista.

Saarteinen puhuukin tietoaltaan sijaan mieluummin tietoalustasta, joka pitää sisällään erilaisia tiedon käsittelyn ja säilyttämisen työkaluja. Tietokirissä ovat tässä vaiheessa keskeisesti mukana valtiovarainministeriö, Valtiokonttori, Palkeet, Hansel, Senaatti, HAUS, Valtori sekä Maanmittauslaitos. Sen perimmäisenä tavoitteena on parantaa valtionhallinnon tiedolla johtamisen edellytyksiä. 

Valtionhallinnon ongelmat ovat pitkälti samanlaisia kuin HUSissa: tietoa on valtavasti ja monissa erilaisissa järjestelmissä. Ministeriöiden tai virastojen johdossa saatetaan tarvita dataan pohjautuvia analyysejä välillä nopeastikin, mutta tieto saattaa olla välillä niin syvällä järjestelmissä, että määräaika on jo mennyt ohi, kun tieto saadaan käyttöön.

Tietokirin tietoalustalla on simuloitu esimerkiksi tapausta, jossa pitää laskea laajojen kokonaisuuksien hiilijalanjälkiä. Tällaisessa analyysissa tarvitaan tietoja muun muassa hankinnoista, henkilöstöstä, matkustuksesta ja ict-palveluista. Tieto on usean eri viranomaisen takana, ja Tietokirin tietoalusta tarjoaa analyytikoille tietoturvallisen ympäristön käsitellä eri lähteistä tulevaa dataa yhdessä paikassa.

– Jos maailma olisi täydellinen, pyytäisimme eri tiedon omistajilta rajapinnat ja kertoisimme, mitä tietoa haluamme ottaa vastaan. Nyt toimimme kuitenkin ympäristössä, joka on kehittynyt vuosikymmenten aikana, ja osassa tietojärjestelmistä ei ole välttämättä suunniteltu, että joku ulkopuolinen haluaisi niistä tietoa ulos esimerkiksi analyysien tekemistä varten, Saarteinen sanoo.

Uudet lait asettavat datan omistajille velvollisuuksia

Tiedon käytettävyyden parantamisessa ei ole kyse pelkästään kainosta toiveesta. Vuonna 2020 astuu voimaan tiedonhallintalaki, joka koskee kaikkia viranomaisia ja asettaa muun muassa yhtenäiset velvoitteet viranomaistiedon digitalisoinnille, säilyttämiselle ja luovuttamiselle.

Toinen uusi laki koskee sosiaali- ja terveysalan tietovarantoja. Keväällä 2019 voimaan astunut niin kutsuttu toisiolaki ohjaa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja rekisteritietojen käyttöä muussa kuin ensisijaisessa tarpeessa eli hoidossa – käytännössä useimmin tutkimuksessa. 

– Toisiolaki tuo tiukat velvoitteet. Emme voi istua datan päällä ja sanoa pyytäjille, että datan luovuttaminen on hankalaa, Miika Leminen HUSista toteaa.

Tietoaltaissa, tietoalustoissa ja niihin liittyvissä laeissa on viime kädessä kysymys tiedolla johtamisesta. Yhteiskunta muuttuu jatkuvasti monimutkaisemmaksi, ja ilman ajantasaista, relevanttia tietoa päätöksentekijät ovat pimennossa ja tutkijat joutuvat työskentelemään ilman kaikkia tarjolla olevia työkaluja.