Digi(tuki) kuuluu myös lapsille

Kuten useasti on jo todettu, korona saatteli meidät vauhdilla digimaailmaan ja etäyhteyksien päähän toisistamme. Olen työskennellyt kotona maaliskuun puolesta välistä lähtien ja samaan aikaan ekaluokkalainen lapseni aloitti etäkoulun. Tämän myötä päivittäisessä työskentelyssämme ovat vilisseet pedanetit, whatsappit, meetit, teamsit, skypet ja muut. Onneksi osa edellä luetelluista sovelluksista olivat tuttuja jo entuudestaan, mutta uuttakin olemme oppineet, sekä äiti että lapsi.
Olen onnellisessa asemassa, että minulla on ollut mahdollisuus auttaa lastani koulutehtävissä. Olemme yhdessä katsoneet, mistä tehtävät löytyvät, miten opetusvideot katsotaan, miten tehtävän voi lähettää opettajalle kuvaviestillä, miten osallistutaan luokan Meet-tapaamiseen tai miten opettajalle soitetaan videopuhelu. Epäilen, että ilman opettajan ja minun antamaa apua ja tukea hänen koulutehtävänsä eivät olisi päivien aikana kovinkaan paljon edenneet, vaikka pidän lastani suhteellisen nohevana digiasioissa. Hän on muun muassa tilannut itselleen Aku Ankan digilehden, josta sain tietää vasta laskun saapuessa… Tilaus oli onneksi helppo peruuttaa ja lapsen keskustelimme, millaisia asioita omalla puhelimella netissä voi tehdä ja mikäli jotain haluaa tilata, tulee kysyä meiltä vanhemmilta ensin.
Koronan myötä digitaalisuus on korostunut myös lapsieni vapaa-ajan vietossa. Eräänä päivänä havahduin töiden keskeltä kuuntelemaan lasteni leikkiä. He leikkivät legoilla Minecraftia ja värittävät leikkiään pelistä tutuilla äänillä. Luurankojen ja kyläläisten äänet toistettiin ekaluokkalaisen puhelimesta. Puhelinta on hyödynnetty myös ystävien kanssa leikkimiseen. Kummitusjahti sujuu videopuhelun välityksellä siinä missä yhteydenpito ystäviin muutoinkin.
Digitaalisuus on mahdollisuus. Se voi helpottaa uusien asioiden oppimista, olla tapa pitää yhteyttä ystäviin tai vaikkapa etävanhempaan ja isovanhempiin. Meillä aikuisilla on velvollisuus huolehtia, että lapset oppivat laitteiden ja palveluiden turvallisen käytön, osaavat käyttäytyä verkossa ja kertovat meille, mikäli törmäävät johonkin, mikä aiheuttaa heille epämukavan tai turvattoman olon. Digitaidot ja digituki kuuluvat myös lapsille. Tällä viikolla (4.-8.5.) vietetään valtakunnallista digitukiviikkoa. Viikon aikana jokainen meistä voi auttaa omia läheisiään neuvomalla jonkin uuden taidon tai jakaa parhaat vinkkinsä digiarjen sujuvoittamiseen. Ollaanhan #digistilähellä, myös perheen kesken.
Kirjoittaja on Digituki Pohjois-Karjala -hankkeen projektisuunnittelija ja äiti, joka sai tietää lapsensa tilaamasta digilehdestä vasta laskun saapuessa.
Kommentit
Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja