Kuntatutorit levittävät digitukiosaamista kaikkiin Uudenmaan kuntiin
Uudellamaalla asuu 1,7 miljoonaa ihmistä eli noin 30 prosenttia Suomen väestöstä. Maakunta koostuu 26 kunnasta, joiden asukasmäärä vaihtelee pääkaupunki Helsingin 650 000:sta Pukkilan ja Myrskylän noin 2000:een. Vahvasti toisistaan eroaville kunnille on vaikeaa luoda patenttiratkaisua palveluiden järjestämiseen. Kaikkialla toistettavan digituen mallin rakentamiseen keskittymisen sijaan Uudenmaan Digituki -hanke pyrkiikin hyödyntämään alueen kuntien välisiä eroja. Palveluitaan pidempään hioneiden kuntien asiantuntemus ja osaaminen yritetään valjastaa sähköisiä palveluitaan ja niihin tarjottavaa tukeaan vielä hahmottelevien kuntien käyttöön.
- Olemme saaneet mukaan neljästä kunnasta (Espoo, Helsinki, Järvenpää ja Vantaa) digitukijoita hankkeemme kuntatutoreiksi. Tutorit jakavat vuoden aikana järjestettävissä tapahtumissa omia kokemuksiaan ja toimintamallejaan kaikille alueen kunnille. Haluamme luoda suoran yhteyden kuntien välille sen sijaan, että toimisimme välikätenä ja yrittäisimme puristaa kaiken keräämämme tiedon yhteen muottiin, paljastaa Uudenmaan Digituki -hankkeen projektipäällikkö Tiina Markkula.
Konseptin ytimessä ovat kuntien tarpeisiin räätälöidyt tapahtumat, joissa kuntatutorit esittelevät omaa toimintaansa ja jakavat hyviä käytäntöjään. Tutorkuntien monipuolisuus takaa, että tapahtumissa korostuvat erilaiset perspektiivit digituen antamiseen ja järjestämiseen.
- On erityisen hienoa, että kaikilla kuntatutoreillamme on oma erityinen näkökulmansa digituen antamiseen. Helsingissä on annettu digitukea jo kahden vuosikymmenen ajan, joten sinne on kertynyt runsaasti kokemusta ja osaamista, jonka voimme valjastaa myös muiden käyttöön. Vantaa on monessa digitukiasiassa edelläkävijä ja on kiinnostavaa kuulla siellä kokeilluista konsepteista. Järvenpäällä taas on tärkeää kokemusta lähivuosilta aktiivisen ja toimivan digitukiverkoston rakentamisesta yhdessä kansalaisopistojen, kunnan ja kolmannen sektorin kanssa, iloitsee Markkula.
Hankkeen pilottivaiheessa osana Uudenmaan Digituki -tiimiä toimivat ns. kuntakumppanit, joiden osaamista hyödynnettiin digituen yhteistyöverkoston kokoamisessa. Pilottivaiheen aikana kuntakumppanit jakoivat hyviä käytäntöjään esittelemällä vuorollaan omaa digitukitoimintaansa muille toimijoille ja pilottitiimille.
- Olemme olleet hyvin tyytyväisiä kokemuksiin kuntakumppani-konseptista ja tunne on palautteen perusteella ollut molemminpuolinen. Nyt haluamme kehittää mallia eteenpäin ja jakaa yhteistyökumppaneidemme osaamista laajempaan käyttöön. Hankkeen tavoitteena vuonna 2020 on tavoittaa myös ne Uudenmaan kunnat, joissa digituki on vasta alkanut tai alkamassa. Kuntatutorimme tietävät minkälaisia asioita digituen antamista aloittavien kuntien kannattaa huomioida ja millä keinoilla päästään parhaisiin tuloksiin. Tutor-malli mahdollistaa myös laajemman yhteistyön kuntien välillä, toteaa Markkula.