Kauanko pitää vielä jonottaa? – Digitaalinen ratkaisu jonotustietojen näyttämiseen

Pitkien jonotusaikojen helpottamiseksi Kelassa luotiin reaaliaikaisesti päivittyvä jonotustieto Kelan verkkosivuille toimistoista. Nopeasti kehitetty palvelu oli ehdolla vuoden 2018 digitalisaation Suunnannäyttäjäksi.

Digitaaliset ratkaisut voivat tulla avuksi myös hädän hetkellä. Kelan jonotusajat ruuhkautuivat keväällä 2017 pahemman kerran, kun perustoimeentulotuen käsittely siirtyi kunnilta Kelan vastuulle. Pitkien jonotusaikojen helpottamiseksi Kelassa luotiin nopeasti reaaliaikaisesti päivittyvä jonotustieto Kelan verkkosivuille toimistoista. Näin toimistoasiointia suunnitteleva asiakas voi tarkistaa jonotustilanteet kätevästi sekä verkossa että mobiilista.

Jonotustieto kerää tietoa toimistojen vuoronumerolaitteista ja laskee arvion siitä, kauanko jonotusnumerolapun ottamisesta kestää, ennen kuin pääsee asioimaan. Simppelisti esitettävän tiedon voi tarkistaa verkosta.

Ratkaisua on helppo hyödyntää muissakin organisaatioissa, joissa asiakkaat saattavat joutua odottamaan palvelua. Verohallinto otti käyttöönsä Kelan innoittaman samankaltaisen ratkaisun ja Kelassa ratkaisua on suunniteltu hyödynnettäväksi puhelinpalveluissakin.

Vuoden 2018 Suunnannäyttäjät-kilpailuun ilmoittautui yhteensä 30 tiimiä. Kilpailussa haettiin erityisesti kansalaisten arkea helpottavia digihankkeita, -projekteja ja -kokeiluja. Kilpailun kannalta tärkeäksi nähtiin myös se, että digitalisaatiotekoon osallistui henkilöitä useammasta organisaatiosta. Lisäksi kilpailussa arvostettiin sitä, että mukaan ilmoitetun digiteon lopputuloksia voidaan hyödyntää myös muissa organisaatioissa.

Päivitetty: 5.2.2020