Osaamismerkit opiskelijoiden digitaitojen tukena – Moodle-alustalla suoritettavat merkit tallentuvat ePortfolioon

Opiskelijoiden digitaitoja kuvaavat osaamismerkit ovat ehdolla vuoden 2018 digitalisaation Suunnannäyttäjäksi.

Hämeen ammattikorkeakoulussa halutaan varmistaa, että jokaisen aloittavan opiskelijan digitaaliset tietotaidot ovat ajan tasalla. Osaamismerkkejä suorittamalla opiskelijat ja henkilökunta pystyvät ottamaan haltuunsa tieto- ja viestintätekniikan oman alansa tehtävissä.  Näin opetusta voidaan keskittää opetusta tarvitseviin opiskelijoihin ja varsinaisiin substanssiopintoihin.

Osaamismerkkejä suoritetaan monimediaisen oppimateriaalin avulla Moodle-verkkoalustalla. Osaamismerkkejä voi suorittaa osana oppimistehtäviä, yhdessä työpajoissa tai itsenäisesti.  Kun tehtävät suoritetaan hyväksytysti, alusta automaattisesti hyväksyy opiskelijan osaamismerkin. Opiskelijat voivat liittää osaamismerkkinsä ePortfolioonsa. Tähän mennessä digitaalisia osaamismerkkejä on suoritettu pilottien kautta yli 2300 vuoden 2016 kokeilusta lähtien.

Jatkossa tavoitteena on lisätä osaamismerkkien määrää esimerkiksi videotuotannossa tai kuvanmuokkauksessa, joissa suorituksen automatisointi on vielä osoittautunut pulmalliseksi.

Vuoden 2018 Suunnannäyttäjät-kilpailuun ilmoittautui yhteensä 30 tiimiä. Kilpailussa haettiin erityisesti kansalaisten arkea helpottavia digihankkeita, -projekteja ja -kokeiluja. Kilpailun kannalta tärkeäksi nähtiin myös se, että digitalisaatiotekoon osallistui henkilöitä useammasta organisaatiosta. Lisäksi kilpailussa arvostettiin sitä, että mukaan ilmoitetun digiteon lopputuloksia voidaan hyödyntää myös muissa organisaatioissa.

Päivitetty: 5.2.2020