Suomen Uusperheiden Liitto: StepApp-valmennus
Mistä on kyse?
Uusperhe muodostuu kahden aikuisen välille, joista ainakin toisella on alle 18-vuotias lapsi aiemmasta suhteesta. Tilastojen mukaan uusperheitä oli Suomessa 50 717 eli 9,0 % kaikista lapsiperheistä (2018). Uusperheessä asuvien alle 18-vuotiaiden lasten osuus on 10,3 % (106 625) kaikista lapsista. Todellisuudessa uusperhearki koskettaa useampaa ihmistä, koska tilasto huomioi vain ne henkilöt, jotka asuvat virallisesti samassa taloudessa.
Uusperheille suunnattu StepApp-valmennus® kestää viisi viikkoa ja sitä ohjaa StepApp-valmentajakoulutuksen saaneet sote- ja kasvatusalan ammattilaiset työpareina. Ryhmätapaamisiin osallistuvat uusperheiden aikuisista muodostuva 5-14 hengen valmennusryhmä kerran viikossa. Valmennuksen keskeisiä teemoja ovat menneisyyden vaikutukset uusperheeseen, uusperhevanhemmuus, lapset ja nuoret uusperheessä, parisuhde sekä perheytyminen ja tulevaisuus. Valmennuksessa uusperheiden aikuiset saavat vertaistukea, tietoa, ohjausta ja työkaluja perheen arkeen.
Stepping-hankkeessa on tavoitteena näyttöön perustuva toiminta uusperheiden hyvinvoinnin edistämiseksi. StepApp-valmennuksen, mobiilisovelluksen (StepApp-sovellus) ja ammattilaisille suunnatun StepApp-valmentajakoulutuksen sisältöjen suunnittelun ja kehittämisen pohjana toimi aiempi tutkimusnäyttö, asiantuntijoiden kokemustieto ja kohderyhmän näkemykset.
Ydinkumppaneina hankkeessa ovat Raision ja Järvenpään/Keusoten perhepalvelut, joiden henkilöstöä on koulutettu StepApp-valmentajiksi ja joiden alueilla StepApp-valmennukset on toteutettu. Raision StepApp-valmennuksiin saavat osallistua kaikki halukkaat uusperheet Varsinais-Suomen alueelta ja Järvenpään perhepalvelujen Keusote-alueelta.
StepApp-valmennukseen osallistuva uusperhe saa käyttöönsä hankkeessa kehitetyn, uusperheiden hyvinvointia tukevan StepApp-sovelluksen, joka on käytettävissä Android- ja IOS -järjestelmien mobiililaitteilla sekä internetselaimessa. Sovellus on suunnattu valmennukseen osallistuville uusperheille mm. vuorovaikutustaitojen, arjen hallinnan sekä perheiden ongelmanratkaisu- ja riitelytaitojen vahvistamiseksi. Sovelluksessa on omat käyttöliittymät aikuisille, lapsille ja nuorille.
Sovelluksessa perhe seikkailee saaristossa ja sovellus jakautuu valmennusta mukaillen viiden viikon kokonaisuuksiin. Jokaisen viiden saaren sisältö koostuu uusperheille suunnatuista harjoituksista, kyselyistä, videoklipeistä, vinkeistä, faktoista ja fiilismittarista. Sovellusta käyttävät myös valmennusta ohjaavat StepApp-valmentajat, jotka voivat hyödyntää sovelluksen perheistä koostamaa dataa valmennuksessa. Perheenjäsenet vastaavat sovelluksessa oleviin kyselyihin (mm. heitä mietityttävistä asioista), joiden vastauksista sovellus tekee koosteen valmentajien näkymään.
StepApp-valmentajakoulutus (8op) on sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattilaisille suunnattu koulutus, joka antaa ammattilaiselle valmiudet toimia StepApp-valmentajana ja ohjata omia StepApp-valmennusryhmiä. Vuoden 2019 aikana hankkeessa toteutettiin yhteensä neljä StepApp-valmentajakoulutusta ja koulutuksista valmistui yhteensä 31 valmentajaa. Hankkeessa Turun yliopiston kanssa yhteistyössä toteutettavan Stepping-tutkimuksen tarkoituksena on arvioida digitaalisen perheintervention (StepApp-valmennus) ja StepApp-sovelluksen käytettävyyttä, soveltuvuutta sekä alustavaa vaikuttavuutta. Stepping-hankkeen yhtenä tavoitteena on tuottaa uusperheitä koskevaa hyvinvointitietoa, jota voidaan hyödyntää kunnallisessa päätöksenteossa sekä uusperheitä kohtaavien ammattilaisten työssä. Tavoitteena on tuottaa myös tietoa digitaalisen perheintervention kehittämisestä ja vaikuttavuudesta.
Mitkä organisaatiot ovat osallistuneet tämän digitaalisen palvelun tai digitaalista yhdenvertaisuutta edistävän kokonaisuuden tekemiseen?
Stepping-hanke on tehnyt yhteistyötä useiden eri tahojen kanssa hankkeen aikana. Pääyhteistyökumppanit ovat Raision (sisältäen myös Naantali, Masku, Rusko, Mynämäki ja Nousiainen) ja Järvenpään (Keusote-alueen kunnat) perhepalvelut, hankkeen vapaaehtoiset (uusperheelliset, muut vapaaehtoiset, sote- ja kasvatusalan ammattilaiset), ohjelmistoyritys NordicEdu Oy, Turun yliopisto, Opintokeskus Sivis, Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA sekä muu oppilaitosyhteistyö (mm. Novia Yrkeshögskolan, Itä-Suomen yliopisto, Turun ammattikorkeakoulu).
StepApp-valmentajakoulutukset uusperheiden parissa työskenteleville sote- ja kasvatusalan ammattilaisille ja StepApp-valmennukset uusperheille on toteutettu yhteistyössä Raision ja Järvenpään perhepalvelujen kanssa. StepApp-valmennuksessa käytettävä digitaalinen StepApp-sovellus syntyi alun perin Stepping-hankkeen, vapaaehtoisten, Turun yliopiston Gamification for Health Promotion -tutkimusryhmän ja ohjelmistoyritys NordicEdu Oy:n kanssa yhteistyönä. Vuonna 2018 rakennettiin sovelluksen prototyyppiä, jonka kehittämisen aikana kohderyhmän tarpeet ja näkemykset huomioitiin, jotta kehitettävästä sovelluksesta tulisi mielenkiintoinen ja perheiden käyttöön soveltuva. Kehittämisen aikana kohderyhmää edustavat uusperheen vanhemmat, lapset ja nuoret sekä sosiaali- terveys- ja kasvatusalan ammattilaiset osallistuivat testausryhmissä sovelluksen kehittämiseen. Sovelluksen prototyyppi valmistui alkuvuodesta 2019 ja se otettiin käyttöön perheiden valmennuksissa.
StepApp-sovelluksen kehittäminen jatkui vuonna 2019 uusilta valmentajilta ja valmennukseen osallistuvilta uusperheiltä saatujen palautteiden pohjalta. Hankkeen ja NordicEdun yhteistapaamisissa käytiin läpi sovelluksen ongelmia ja jatkokehittämisideoita. Sovellukseen saatiin vuoden 2019 lopussa uusi päivitys. Stepping-hankeen työntekijät toimivat sovelluksen sisällöntuottajina ja NordicEdu toteutti sovelluksen teknisen suunnittelun ja toteutuksen. Kohderyhmän (testiryhmien) kanssa toteutettuihin työpajojen suunnitteluun ja toteutukseen osallistuivat molemmat.
Sovelluksessa saavutettavuus on huomioitu mm. siinä, että se pitää sisällään tekstimateriaalin lisäksi myös videomateriaalia. Jatkossa saavutettavuus on tarkoitus huomioida vielä moninaisemmin sovelluksen jatkokehittämisen yhteydessä ja tästä on jo tehty suunnitelmia ohjelmistoyrityksen kanssa. Yhteistyössä Turun Yliopiston Connected Health UTU (Gamification for Health Promotion) -tutkimusryhmän kanssa on tehty intervention ja sovelluksen käytettävyys-, soveltuvuus- ja alustavaa vaikuttavuuden tutkimusta. Tutkimusryhmä on asiantuntija lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiin tähtäävien pelipohjaisten menetelmien kehittämis- ja tutkimustyössä.
Stepping-tutkimus toteutetaan vuosina 2018-2020 kolmessa osassa. Vuonna 2018 toteutettiin käytettävyystutkimus, jonka tarkoituksena oli arvioida StepApp-valmennukseen kehitettävän mobiilisovelluksen konseptia, sisältöä, graafista ilmettä kohderyhmän (uusperheen jäsenet ja ammattilaiset) näkökulmasta. Stepping-tutkimuksen soveltuvuustutkimus toteutettiin vuoden 2019 aikana, jolloin tutkittavina toimivat StepApp-valmennusryhmän ohjanneet StepApp-valmentajat sekä valmennusryhmiin osallistuneet uusperheet (aikuiset, lapset ja nuoret).
Minkälaisia onnistumisia olette matkan aikana kokeneet?
Toiminnan keskeisenä päämääränä oli edistää uusperheiden hyvinvointia ja toimivuutta. Perheiltä, ammattilaisilta, yhteistyökumppaneilta ja vapaaehtoisilta kerätty palaute on ollut positiivista. Hankkeessa toteutetun Stepping-soveltuvuustutkimuksen (2019) mukaan 94% (n=33) StepApp-valmennukseen osallistuneista uusperheiden aikuisista koki valmennuksen hyödylliseksi. Temaattisen analyysin pohjalta havaittiin, että uusperheen aikuiset nostivat seuraavia valmennuksen tuomia hyötyjä esiin: vertaistuki, käytännön vinkit, työkalut & ideat, ajatuksia ja keskustelua herättävä, uusi tieto ja ymmärryksen lisääntyminen. 97% uusperheiden aikuisista käytti StepApp-sovellusta valmennuksen aikana.
Soveltuvuustutkimuksessa todettiin myös, että StepApp-sovelluksen käytettävyys on hyvä. Sovelluksen eri käyttäjäryhmien käytettävyyden keskiarvoksi System Usability Scale (SUS) -mittarilla saatiin 75, ja sovelluksen käytettävyys on hyvä, kun SUS-arvo asettuu 71-85 välille (Bangor ym. 2009). Stepping-soveltuvuustutkimuksessa tutkittiin myös intervention soveltuvuutta StepApp-valmentajien näkökulmasta (n=9). Kaikkien vastaajien mielestä heidän ohjaamansa StepApp-valmennusten ryhmätapaamiset sujuivat hyvin. Kaikkien vastaajien mielestä myös valmentajien välinen työnjako oli sujuvaa. Kaikki vastaajat olivat myös sitä mieltä, että valmennukseen osallistuneet uusperheet hyötyivät valmennuksesta. StepApp-valmentajista 78% vastasi, että heidän oli helppoa/sujuvaa tulkita sovelluksen tuloksia valmentajan näkymästä.
Vuonna 2019 uusperheiden StepApp-valmennuksia järjestettiin 8 kpl, joihin osallistui yhteensä 65 uusperheen aikuista ja näissä perheissä lapsia yhteensä 118. Valmennukset järjestettiin Raision alueella (3 kpl) ja Järvenpään (Keusoten) (5 kpl) alueella eri perhepalvelujen toimipisteissä. Valmennusten sisällönkehittämisestä, materiaaleista, koordinoinnista, ohjauksen tukemisesta ja markkinoinnista ovat vastanneet Stepping-hankkeen työntekijät.
Hankkeessa on ollut vain kaksi täyspäiväistä työntekijää (lisäksi liiton toiminnanjohtaja 10%) ja tuloksia on saatu melkoisesti aikaan. Toimintaa on tarkoitus lähteä laajentamaan uusille alueille vuoden 2021 alusta. Hankkeen konseptia esiteltiin Kööpenhaminassa kansainvälisessä uusperhekonferenssissa syksyllä 2019, jossa se herätti ainutlaatuisuudellaan suurta kiinnostuneisuutta alan ammattilaisissa ja tutkijoissa (mm. Dr. Patricia Papernow).
Kuntien perhepalvelujen ammattilaisille tehdyn palautekyselyn pohjalta ammattilaiset näkivät hankkeessa keskeisimpinä hyötyinä uusperheiden kanssa työskentelevien ammattilaisten osaamisen kasvun uusperhekysymyksissä, perheiden vertaistuen mahdollistamisen ryhmätoiminnan kautta sekä lasten ja nuorten osallistaminen perhepalvelujen kehittämisessä. Koulutuksen avulla ammattilaisten tietämys uusperheistä kasvoi, ammattilaiset pystyivät paremmin tukemaan uusperheitä heidän erityispiirteensä huomioiden ja olivat enemmän tietoisia uusperheiden palvelutarpeista. Koettiin, että StepApp-valmennuksesta on hyötyä sekä kunnan perhepalveluille että valmennukseen osallistuville uusperheille. Hankkeessa koulutettujen StepApp-valmentajien koettiin koulutuksen jälkeen ymmärtävän paremmin uusperhedynamiikkaa, osaavan paremmin kohdata uusperheitä ja käyttää työssään uusia menetelmiä. StepApp-valmentajien kerrottiin osaavan nyt jakaa asiakkaille ja työyhteisöön tutkimuksiin pohjaavaa uusperhetietoa ja saaneen työhönsä yhden uuden lähestymistavan uusperheiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Hankkeen vapaaehtoisille (mm. perheet, ammattilaiset) lähetetyn Webropol-kyselyn (n=11) mukaan hanke nähtiin yhteiskunnallisesti tärkeänä ja merkittävänä. Kaikki vastaajat kokivat, että hankkeessa kehitetystä palvelusta on hyötyä uusperheen aikuisille. Vastaajista 91 % koki, että hankkeesta hyötyvät myös uusperheen lapset ja nuoret, vähintäänkin välillisesti.
Minkälaisia haasteita olette matkan varrella kohdanneet ja miten niistä on selvitty?
Miksi ehdokas tulisi valita vuoden 2020 Suunnannäyttäjäksi?
Suomen Uusperheiden Liiton Stepping-hankkeessa on rohkeasti lähdetty näyttämään esimerkkiä sosiaalialan perinteisten vertaisryhmien kehittämiseksi vastaamaan nykypäivän perheiden toiveita. Pääyhteistyökumppaneina ovat olleet julkisen puolen perhepalvelut. StepApp-konseptia on tarkoitus lähteä implementoimaan valtakunnallisesti kaikkiin maakuntiin.
Digitaalisen sovelluksen kehittäminen yhdessä loppukäyttäjien (perheiden ja sote- ja kasvatusalan ammattilaisten) kanssa on tärkeää, jotta menetelmästä saadaan käytännössä toimiva ja se vastaa käyttäjien tarpeisiin. Yhteistyössä loppukäyttäjien, alan asiantuntijoiden ja hyötypelejä kehittävän yrityksen osaamisesta muodostui sovelluksesta jo ensimmäisenä versiona käytettävä ja kiitosta saanut versio.
Kaikki valmennukseen ilmoittautuneet perheet saavat sovelluksen käyttöönsä. Perheiden on mahdollista ladata sovellus mobiililaitteeseen tai käyttää sitä internetselaimessa. Valmentajien sovellusnäkymä toimii internetselaimessa, koska on ajateltu ammattilaisten käyttävän sovellusta työkoneillaan. Sote- ja kasvatusalan ammattilaiset ovat saaneet sovelluksen käyttökoulutuksen yhteydessä harjoitella myös muuta digiosaamistaan, kuten diaesitysten ja Excel-taulukon käyttöä, mikä edistää heidän digitaalista yhdenvertaisuuttaan.
StepApp-sovelluksen ja soveltuvilta osin myös valmennuksen kehittämisen viitekehyksenä toimi digitaalisten interventioiden kehittämisessä käytetty malli, ISR (The Information System Research). ISR-malli kuvaa intervention kehittämisen iteratiivista prosessia, ja sisältää tarpeen määrittelyn, näytön arvioinnin sekä suunnittelun ja kehittämisen vaiheen. (Hevner 2007, Schneider ym. 2016.)
StepApp-sovelluksen avulla koko perhe on tarkoitus saada toimimaan yhdessä, vaikka vain vanhemmat käyvät valmennuksessa. Sovellus ehkäisee näin ollen syrjäytymistä, koska sillä pyritään edistämään perheen vuorovaikutusta ja antamaan esimerkiksi ideoita yhteiseen tekemiseen huomioiden jokaisen perheenjäsenen. Uusperheillä lapsia voi olla useitakin, jos molemmilla vanhemmilla on lapsia aiemmista suhteista ja myös yhteisiä lapsia, jolloin jokaisen perheenjäsenen yhdenvertainen huomioiminen korostuu. Sovelluksen kehittämistä on tarkoitus jatkaa edelleen toiminnan vakiintuessa ja jos/kun toiminta saa jatkorahoituksen. Tarkoitus on ottaa perheet ja ammattilaiset mukaan sovelluksen jatkokehittämiseen kuten hankkeen alussa; järjestää sovelluspajoja, joissa kerätään tietoa ja ideoita sovelluksen kehittämiskohteista. Paljon ideoita on jo valmiiksi saatu palautteiden pohjalta ja hankkeen edetessä muutenkin. Myös täysin etäohjattavaa StepApp-valmennusta on jo esitestattu kahden StepApp-valmentajan kanssa, joten tällöin toiminnan saavutettavuus voitaisiin turvata entistä paremmin kaikille uusperheille. Myös sovelluksen kieliversioita on suunniteltu ja jo koulutetuilta valmentajilta kartoitetaan heidän mahdollisuuttaan ohjata valmennus esimerkiksi ruotsin kielellä.